Tiedustelut:    Teija Wallenstjerna, puh. 040-7338631  Pirjo Koskinen, puh: 040-7084606

Harrastajan kertomus (Piia Särkilampi) 

Ensimmäistä rottweileriani hankkiessani olin jo päättänyt, että siitä tulee minulle harrastuskaveri jäljelle. Jäljen valitsin lajiksemme, koska koin sen harjoittelun mielenkiintoiseksi ja haastavaksi, ja lajina se oli jo jonkin verran tuttu. Lisäksi kolmivuorotyöläisenä pääsen treenaamaan itselleni sopivana ajankohtana, koska jälkeähän pystyy treenaamaan myös yksin, toisin kuin esim. hakua!Tavoitteena oli alusta asti päästä rottweilerini Pipsan (Hotweilers Helmi) kanssa aikanaan kokeisiin saakka, vanhemman sekarotuiseni kanssa oli kyllä jäljestystä tullut ”huvikseen” harrastettua! Pennun saavuttua taloon, tein sille heti ensimmäisen jäljen sen ollessa 8 viikkoa vanha; ruualla ja nurmialustalle, kuten alkuun pennun kanssa kannattaa. Nenänkäyttöhän on hyvinkin luontainen asia koirille, mutta tarkkuus ja ajatus siitä, mitä ja miten jäljestetään vaatii huolellista opettamista. Usein jälkeä harrastamaton ajattelee, että sen opettaminen ja lajissa pärjääminen on hyvinkin helppoa, mutta todellisuudessa laji vaatii aikaa, toistoja ja malttia. Pohjatyö kannattaa pennun kanssa tehdä huolellisesti, itse en sitä aikanaan oikein osannut vaan sallin turhan suurpiirteisen jäljestämisen pentuaikana. Tämä kostautui myöhemmin Pipsan kanssa liiallisena vauhtina ja tarkkuuden puutteena, johon ei auttanut muu, kun treenata ja vaatia oikeanlaista työskentelyä. Samalla oli kuitenkin varottava, ettei kadota koiran motivaatiota jäljelle. Tarkuutta lähdettiin hakemaan pellolta. pohkeet ja selkä kipeinä on jälkiä pellolle tallottu, mutta pikkuhiljaa alkaa malttia ja tarkkuutta löytymään. Motivaatio onneksi koirallani ollut aina kohdallaan, eli jäljestämään ei ole sitä tarvinnut houkutella. Treenikaudella pyrin tekemään jälkeä noin kaksi kertaa viikossa, pääsääntöisesti edelleen pellolla. Harjoituksissa on syytä olla aina suunnitelma siitä, mitä kyseisellä jäljellä haluaa saavuttaa, eli harjoituksen tavoite! Harjoitusten tulisi olla monipuolisia ja haastavia koiralle, jotta taidot ja varmuus kasvavat. Lisäksi viikkoon sisältyy luonnollisesti tottelevaisuustreenit ja metsässä esineruututreenit. Talvella hiotaan sitten lähinnä tottelevaisuutta ja nostetaan kuntoa taas kevättä kohti! Kokeita meillä on takana nyt 5 kpl, ja ensimmäinen ykköstulos on voittajaluokasta alla. Tulosta vaille olemme jääneet kerran alokasluokasta, jolloin aika loppui jäljellä, ja kerran voittajaluokasta tottelevaisuuden epäonnistuttua. Koemuotona laji on vaativa, mutta äärettömän jännittävä. Nouseeko kepit? Riittääkö aika? Eksymmekö metsään? :D On sitä joskus kokeissa etsitty kilpailijoita metsän uumenista ja välillä myös treeneissä huhuiltu kadonnutta jäljenpolkijaa. Vaikka lajia voikin treenata itsekseen, on hyvän treeniporukan tuki ja mielipiteet äärettömän tärkeitä! Yhdessä on hyvä miettiä, mikä onnistui ja mikä meni pieleen, ja ennen kaikkea MIKSI! Kokeita ajatellen, on myös syytä ajaa toisten tekemiä jälkiä, joten tässäkin asiassa treenikaverit ovat isona apuna!

Laji sopii mielestäni hyvinkin erilaisille ihmisille ja koirille, vaikka kisamielessä pärjääminen kysyykin jo enemmän ominaisuuksia sekä koiralta (taistelutahtoa, viettikestävyyttä, hyviä hermoja ja myös kovuutta) että ohjaajalta (malttia, pitkäjänteisyyttä, mielikuvitusta sekä tahtoa)! Ns. puuhasteluna on kuitenkin jäljestys valtavan hyvää virikettä koiralle kun koiralle, sillä siinä se pääsee hyödyntämään luontaisia ominaisuuksiaan ja touhuamaan yhdessä omistajansa kanssa.

Lisää lajista voit lukea täältä: http://www.palveluskoiraliitto.fi/jalkikoe.htm     

Jälki-aiheista luettavaa:

Rottweiler -lehden numero 3/2000, Palveluskoirat -lehden numerot 10/2000, 1/2001, 2/2002 ja 3/2002 sekä Palveluskoiraliiton Jälkikoira -kirja.