|
Kirjoittanut Jani-Petteri Peltovuori
|
|
07.01.2007 |
|
Suomen Rottweileryhdistys ry:n Pirkanmaan alaosasto on perustettu vuonna 1984. Jäsenemme ovat palveluskoiraharrastajia ja kotikoiran omistajia.
Toimintaamme kuuluu kenttäkoulutus (tapakasvatus/tottelevaisuus), lajikoulutus (jälki, haku), koulutusleirit, illanvietot, kerhoillat eri aiheista, palveluskoirakokeiden järjestäminen, lapsivedot sekä luonnetestien ja rottweilereiden jalostustarkastusten järjestäminen.
Tottelevaisuuskoulutukset pyörivät Tampereella Niihaman palveluskoirakentällä. Kesäaikaan järjestetään haku- ja jälkikoulutusta. Tarkempaa tietoa koulutuksista koulutusvastaavalta. Alaosaston toiminnasta ja tapahtumista tiedotetaan internet-sivujemme ja Suomen Rottweileryhdistys ry:n Rottweiler-lehden kautta.
Tervetuloa mukaan harrastamaan uudet ja vanhat!
 |
|
Viimeksi päivitetty ( 16.01.2011 )
|
|
|
Rottweilerin omistajakurssi |
|
Kirjoittanut Matleena Ikonen
|
|
19.01.2012 |
|
Alaosasto järjestää rottweilerin omistajakurssin lauantaina 24.3. klo 10-15 Pohjois-Hämeen Kennelpiirin tiloissa Lempäälässä (Tampereentie 484). Kurssi on tarkoitettu ensisijaisesti uusille rottweilerin omistajille helpottamaan yhteiskuntakelpoisen rottweilerin kasvattamista. Kurssilla käydään läpi mm. koiran ikävaiheet, käyttäytyminen, luonne, koulutus ja harrastusmahdollisuudet ja perusasioita koiran pidosta. Ilmoittautumiset 15.3. mennessä Pirjo Koskiselle: 040 708 4606 (huom! Ei tekstiviestillä) tai
Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen.
|
|
|
Ulkomuodontarkastus maaliskuussa |
|
Kirjoittanut Matleena Ikonen
|
|
17.01.2012 |
|
Alaosasto järjestää rottweilereiden ulkomuodontarkastuksen lauantaina 10.3. klo 10 alkaen Pohjois-Hämeen Kennelpiirin tiloissa Lempäälässä (Tampereentie 484). Tarkastajana Juha Putkonen. Ulkomuodontarkastukseen voivat osallistua kaikki 2-vuotiaat rottweilerit, joiden rokotukset ovat kunnossa. Tarkastus on ilmainen. Ilmoittautumiset:
Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen.
. Mukaan mahtuu 10 koiraa, jotka tarkastetaan puolen tunnin välein. Ilmoittautumisen jälkeen saat koirallesi henkilökohtaisen tarkastusajan. |
|
Viimeksi päivitetty ( 17.01.2012 )
|
|
|
Vetoharjoittelua Niihamassa |
|
Kirjoittanut Matleena Ikonen
|
|
14.01.2012 |
|
Huomio kaikki vetämisestä kiinnostuneet koirakot! Pidetään Niihaman kentällä yhteinen opastus- ja opettelutilaisuus: totutetaan koiria pulkkiin, aisoihin ja valjaisiin, ja kokeillaan, miltä touhu tuntuu. Mukaan voi tulla nuorellakin koiralla tutustumaan välineisiin, mutta varsinaisesti vetämisen voi aloittaa vasta kun koiran kasvu on päättynyt. Opastettua vetoharjoittelua siis Niihamassa sunnuntaina 12.2. klo 10-12 (huom! aiemmasta muuttunut aika). Tervetuloa mukaan kaikki vetoharrastuksesta kiinnostuneet! Ilmoittautumiset Matleenalle:
Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen.
5.2.2012 mennessä. Huom! Pakkasraja -10 astetta. |
|
Viimeksi päivitetty ( 15.01.2012 )
|
|
|
Outi Hermiön tottiskoulutus |
|
Kirjoittanut Matleena Ikonen
|
|
10.01.2012 |
|
Alaosasto järjestää kaksiosaisen tottelevaisuuskoulutuksen, jonka kouluttajana toimii Outi Hermiö. Koulutuksen ensimmäinen osa on teoriaa, ja se järjestetään keskiviikkona 22.2. Pohjois-Hämeen Kennelpiirin tiloissa Lempäälässä (Tampereentie 484). Koulutuksen toinen osa käytännön harjoituksineen pidetään keskiviikkona 21.3. Tilaisuus on alaosaston jäsenille maksuton. Ilmoittaudu 6.2. mennessä Seija Laineelle:
Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen.
|
|
|
Kirjoittanut Matleena Ikonen
|
|
10.01.2012 |
|
Nyt olisi vetokeikkaa tiedossa kaikille lapsivedoista kiinnostuneille! Tiistaina 7.2. klo 17.30-19.30 tarvitaan vetokoirakoita Tahmelan päiväkodin talvitapahtumaan Tahmelan kentälle. Sunnuntaina 11.3. vedetään Kaupissa klo 10-14. Halukkaat ja muut kynnelle kykenevät voivat ilmoittatutua molempiin tapahtumiin Matleenalle:
Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen.
mahdollisimman pian. |
|
Viimeksi päivitetty ( 19.01.2012 )
|
|
|
Alaosasto etsii sihteeriä |
|
Kirjoittanut Matleena Ikonen
|
|
26.10.2011 |
|
Alaosasto etsii riveihinsä reipasta ja yhteistyökykyistä sihteeriä. Jos olet kiinnostunut toimimaan tässä tärkeässä tehtävässä alaosaston hyväksi, ota yhteyttä puheenjohtaja-Mattiin:
Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen.
|
|
|
Kirjoittanut Sami Pajusaari
|
|
10.10.2011 |
Vetohommiin hyväksi testattua vetoaisamallia on pian saatavilla. Kyseessä on Teija Wallenstjernalla käytössä oleva malli, kestävä ja kevyt, sopiva ainakin rotikan kokoisen ympärille. Aisan etu- ja takaosa on alumiiniputkea ja pitkillä sivuilla on joustavaa mutta jämäkkää kovikkeella sisustettua muoviputkea. Putket kulkevat noin 30cm sisäkkäin ja ne on kiinnitetty popniiteillä toisiinsa. Kyseessä on siis pelkkä aisa, johon jokainen saa itse viritellä haluamansa kiinnikkeet juuri niihin kohtiin mihin itse haluaa. Vinkit virittelyyn annetaan kaupan päälle.
Kuva ja tarkat mitat mallikappaleesta saadaan tänne nettiin näkyville lähipäivinä. Valmistaja on luvannut tehdä 20 aisaa jotka välitetään varausjärjestyksessä hintaan 50 euroa/kpl, joten jos on tarvetta aisoille tai kysyttävää aisoista, ota yhteyttä Marko Ruuskaseen
Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen.
tai 040-5525620. Aisat valmistuvat lähiviikkoina ja luovutetaan kentällä tai tarvittaessa sopimuksen mukaan muulla tavalla. |
|
Viimeksi päivitetty ( 10.10.2011 )
|
|
|
Hakusessa kanttiininhoitaja |
|
Kirjoittanut Matleena Ikonen
|
|
14.09.2011 |
|
Alaosasto etsii kahvikepoa tai-ketyä eli kanttiininhoitajaa pyörittämään kahvin-, sämpylän- ja ruuanmyyntiä alaosaston järjestämissä kokeissa ja tapahtumissa. Hakijalta edellytetään aktiivista ja itsenäistä työotetta, vähintään parin vuoden kokemusta kahvin ja teeveden keittämisestä, sämpylöiden valmistamisesta ja makkaranpaistosta. Ravintola-alan koulutus ja pidempi työura katsotaan eduksi. Tarjoamme tehtävään tarvittavat työkalut ja opastuksen, ilmaiset kahvit ja sämpylät kaikissa tapahtumissa sekä iloisia hetkiä koiraharrastuksen parissa. Kiinnostuitko? Ota yhteyttä Masaan (
Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen.
) ensi tilassa! |
|
Viimeksi päivitetty ( 14.09.2011 )
|
|
|
Niihaman koulutuskentän lukitseminen |
|
Kirjoittanut Sami Pajusaari
|
|
11.08.2010 |
|
Niihaman koulutuskenttä on lukittu. Avaimen kentälle saa panttimaksua vastaan, etusijalla avainten saamiseen ovat koulutusohjaajat ja aktiivit. Avaimella pääsee kentälle, samalla avaimella aukeavat myös puomi ja sähkökaappi. Avaimen pantti on 30€ / luovutettu avain. Panttimaksun voi maksaa joko käteisellä avainta vastaanottaessa tai vaihtoehtoisesti alaosaston tilille: 114830-6103191, viite 4996. Panttimaksu hyvitetään kun avain on palautettu alaosastolle. Lisätietoa asiasta ja avainten luovutus: Sami Pajusaari (
Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen.
) |
|
Viimeksi päivitetty ( 07.01.2012 )
|
|
|